Tutkimus syventää ratkaisua

Tutkimus

Nutri-Flow -ravintotulkki® tuottaa merkittävää lisäarvoa suhteessa perinteisesti käytettyjen kalorilaskennan, rasvojen koostumuksen ja suolan määrän laskemiselle. Tarkastelu on tullut mahdolliseksi vasta viime vuosina tietotekniikan ja matemaattisten menetelmien kehittymisen myötä. Ravintolaskennan tehtävänä on tuoda koko ajan täydentyvä ravitsemuksen asiantuntemus laajaan käyttöön terveyden edistämisessä myös immuunijärjestemän ymmärtämisen kautta.

Ravintolaskenta

Ravintolaskenta hyödyntää älykkäitä laskentamenetelmiä luotettavan tuloksen muodostamiseksi. Laskennassa käytetään sumeaa logiikkaa ja parhaan tuloksen löytämisessä geneettisiä algoritmeja. Sumea logiikka tuo mukaan epävarmuuden ja ristiriitaisuuksien käsittelyn. Evoluutiolaskenta tuo mahdollistaa vaihtoehtojen valtavan määrän käsittelemisen. Yksilölliset preferenssit ja rajoitukset ovat mukana laskennassa. Tuloksena on hyvien ratkaisujen joukko riittävän vaihtelun aikaansaamiseksi__ruokavalion joustavassa parantamisessa.
Ravintolaskenta soveltaa ravitsemuksen asiantuntemusta ravintosuositusten ja tieteellisen evidenssin pohjalta. Laskennasta kertyviä tuloksia voidaan myös käyttää asiantuntijatiedon täydentämiseen mm. koneoppimisen avulla.
Mittausten kehittyminen tuo laajenevia mahdollisuuksia ravitsemusohjeiden toimivuuden arviointiin.
Ravintolaskenta voi toimia tiedonkeruu- ja analysointialustana sekä ravitsemustutkimuksessa että tarkasteltaessa ravitsemusasioita hyvinvointiin ja terveyteen liittyvässä tutkimuksessa.
Oulun yliopistossa on käynnissä väitöskirjatutkimus: Petri Heinonen, Decision Support for Personalised Nutrition Guidance with Computational Intelligence.

Kansainväliset ravintosuositukset

Ravintoainetiheyden laajempi tarkastelu on tieteellisesti perusteltu monesta näkökulmasta.
Pohjoismaiset ravintosuositukset, joihin myös Suomen kansalliset suositukset nojaavat korostavat monipuolisten ravintoaineiden merkitystä ruokavaliolle.
Nämä sisältävät viimeisimpään tutkimusnäyttöön perustuvat pohjoismaiset suositukset energialle ja ravintoaineille. Suositukset perustuvat satoihin asiantuntijanäkemyksiin terveellisestä ruokavaliosta.
Suomessa ravintoainetiheyden ja monipuolisen ravinnon merkitys on huomioitu mm. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (4/2020) sekä Omaolo -sovelluksen hyvinvointivalmennuksen suosituksissa aina eri ikäryhmille saakka. Hyvän ravitsemustilan ylläpitäminen edistää terveyttä, fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä sekä sosiaalista hyvinvointia ja elämänlaatua.
Ravintosuositukset mm. Yhdysvalloissa ovat tuoneet esille, että tärkeiden ravintoaineiden saanti väestöllä on heikennyt dramaattisesti ja samaan aikaan kroonisten sairauksien määrä on merkittävästi kasvanut. Monet krooniset sairaudet ovat yhdistettävissä köyhään ravitsemukseen ja riittämättömään liikkumiseen. Yhdysvaltojen ravintosuosituksessa tuodaan yhtenä kärkenä ravintoainetiheyden merkitys ruokavalion kulmakivenä. Yhdysvaltojen ravintosuositus perustuu laajaan tieteelliseen pohjaan ja laajaan asiantuntemuksen omaavan komitean työskentelyyn.

Ravintoainetiheys, terveyden edistäminen ja sairauksien hoito

Monipuolinen ravinto ja ravintoainetiheyden hyödyntäminen tukee terveyden edistämistä.
Tieteellistä evidenssiä eri sairauksien hoidossa karttuu jatkuvasti lisää. Monipuolisella ja ravintoainetiheällä ravinnolla on tärkeä rooli väestön terveyden edistämisessä ja sairauksien ehkäisyssä..Väestön ylipainon lisääntyminen on erityinen haaste teollistuneissa maissa. Ylipaino liitetään useisiin kroonisiin sairauksiin ja ravintoainetiheyden keskeinen merkitys tämän ongelman nujertamiseksi on todettu uusissa tutkimuksissa. Lapsuusiän ravitsemuksen on osoitettu olevan yhteydessä aikuisiässä ilmeneviin elintapasairauksiin, kuten lihavuuteen sekä sydän- ja verisuonitauteihin.
Uutta tutkimusta tarvitaan ja tuotetaan jatkuvasti lisää tiedon lisäämiseksi ravintoainetiheyden ja sairauksien hoidon tematiikassa. Viimeisimmät tutkimukset perehtyvät COVID-19 -kriisin myötä erityisesti immuunijärjestelmän ja suojaravintoaineiden välisen yhteyden selvittämiseen.
Laajemman yhteiskunnallisen vaikutuksen saamiseksi tarvitaan myös yhteistyön tiivistämistä ruoan tuottajien, kauppaketjujen ja ravintoloiden kanssa

Suolistobakteerien rooli

Suolistossa on monia mikrobejä, jotka vaikuttavat terveyteemme edistäessään immuunijärjestelmän toimintaa. Tasapainoinen ravintoainetiheä ruokavalio ylläpitää näiden bakteerien toimintakykyä.

Ravinteet energiaksi soluissa

Ravintoaineet muuttuvat energiaksi soluissa. Mekanismiin tarvitaan riittävä määrä myös suojaravintoaineita.
Nutri-Flow Oy
Villiperäntie 5, 90410 Oulu, FINLAND
Puhelin: 0400-805572